maanantai 12. maaliskuuta 2018

Lapaset kirjoneuleena



Vaihteeksi neuloin muutamat lapaset, kun löysin Niina Laitisen suunnittelemien Metsäretket-lapasten neulontaohjeen. Polvisukkiinkin olisi ohje, mutta ryhdyn puuhaa vain, jos lapsenlapset vaativat.




tiistai 6. maaliskuuta 2018

Amerikanjalava


Ensilumen aikaan lokakuussa amerikanjalavassa oli lehdet vielä tiukasti kiinni. Vuosikasvut ovat pitkiä ja notkeita, joten painava lumi saa oksat kumartamaan. 

Parin päivän päästä lumien sulettua, oksat näyttävät joustavuutensa - pystyssä jälleen. Taipuu, vaan ei taitu.

Joulukuussa lehdettömistä oksista näkee valtavan vuosikasvun. Puun alla kasvaa havukasveja, jotka niinikään olen kasvattanut siemenistä.

Tammikuun lopulla tai helmikuun alkupäivinä leikkaan puun vuosikasvut.Vuosien saatossa leikkauskohtaan muodostuu pallomainen rypäs, josta seuraavana keväänä uudet silmut puhkeavat.

Maaliskuussa 2014 olen kertonutamerikanjalavastani, jonka olen kasvattanut siemenestä ja miksi leikkaan vuosikasvut (menetelmää kutsutaan hamlaukseksi).

Toukokuun lopulla pallukasta pilkistää uudet silmut.


Amerikanjalava kesäkuussa. Läheltä katsoessa näkyy vielä leikkauskohta.
Kesäkuun lopulla oksat alkavat olla jo aika tuuheita.

Elokuussa puu peittää jo leveillä oksillaan hyvän varjostuksen, eikä leikkaustakaan enää näe.

Koripaju
Lokakuussa vieressä kasvata koripaju ensilumen aikaan näyttää myös mallia, miten taivutaan, vaan ei taituta. 
Koripaju pari päivää lumien sulettua.