lauantai 9. heinäkuuta 2016

Katupenkereen kasvit

Viime kesän viemäri- ja vesiputkitöiden jälkeen katunäkymämme muuttui melkoisesti. Koivukujaa ei enää ole. Katu nousi entisestään varmaan parikymmentä senttiä. Pihaan ei uskalla antaa vieraiden tulla omalla autollaan varoittamatta, jopa taksikuskit kieltäytyvät ajamasta pihaan, koska katukiveys on niin korkea, että matalamman auton pohja kilahtaa ikävästi pihaan ajettaessa. Itse olen oppinut tulemaan oikeassa kulmassa, mutta kalliiksi tulee, jos kaikkien ystävien autot menevät remonttiin meillä käynnin jälkeen.

Kadun ja meidän tontin rajalla on avo-oja, joka on kovin jyrkkä. Sinne kaupunki kylvi ruohonsiemeniä. Tontin omistajan on määrä pitää ympäristö siistinä. Ajatelkaapa itse työntävänne ruohonleikkuria pystysuoraa seinämää pitkin, jossa hiekoitussepeli aika ajoin karahtaa leikkurin teriin. Sovin kaupungin virkamiehen kanssa, että saan raapia nurmikon pois ja istuttaa siihen maanpeiteperennoja. Puuvartiset ovat kiellettyjä erinäisten asioitten takia. Siinäpä sitten haalin itselleni melkoisen urakan, mutta se on alkanut.


Tästä se lähtee, urakka

Kielot pääsevät ensiksi omalle paikalleen

Tanskalainen ihmetyökalu on oiva väline ruohon kitkemisessä

Pikkuhiljaa työ etenee

Idänpuoleinen rinne alkaa näyttä jo vähän erilaiselta

Läntinen rinne on vasta alkutekijöissään, alhaalla 3 seppelvarpua, rinteessä punakukkainen esikko ja pikkutalvio, joukossa näyttää olevan vähän suikeroalpiakin
Rinteen maa on erittäin hiekkapitoista. Siitä oli kohtalaisen helppo kitkeä ruoho hyviä apuvälineitä käyttäen. Yritin ensin haravalla raapia ruohon pois, mutta se oli aika raskasta. Maassa ja pallilla istuen homma kävi kohtalaisen helposti.

Paikalla kasvoi ennen kieloja, jotka kaivoin säilytykseen katutöiden alta ja istutin ne nyt uudelleen samalle paikalle.

Tanskalainen ihmetyökalu osoittautui jälleen hyväksi hankinnaksi. Kuparisen pään kun upottaa hiekkaan ja vähän kuopaisee, on irrotettu ruoho helppo kitkeä käsin.

Siirtelin kasveja verkalleen ja asettelin kiviä rinteeseen, jotta mullalla parannettu hiekka ei valuisi sateiden mukana ojaan.


Seppelvarvun kukkia

Seppelvarpuja paikoillaan

Jaettuja kuunliljoja

Tähtiputkesta riittää jaettavaa

Pikkutalvio on myös rehevänä pihana puolella ja siitäki riittää jaettavaa

Tarha-ahomansikka 'Minja' leviää myös kiitettävästi pihan puolella

Pihallani kasvaa paljon erilaisia kuunliljoja. Jaoin muutamasta pehkosta kokeeksi kadun puolelle, autotallin seinustalle. Tähtiputket ovat lisääntyneet kohtalaisesti, joten niistäkin riittää jaettavaa.

Taponlehti, suikeroalpi, rentoakankaali, punakukkainen esikko ja pikkutalvio ovat myös melkoisen reheviä pihan puolella. Toivottavasti menestyvät kuivassa hiekkarinteessä.

Ystävältä sain timjamia, ajuruohoa ja kaukasiantädykettä.

Ostin kolme seppelvarpua ja kaksi peittokurjenpolvea.

Ainakin tarha-ahomansikkaa aion vielä kokeilla rinteessä.

Nyt on osa kasveista istutettu. Aika näyttää, miten menestyvät kuivassa rinteessä ja työhän jatkuu edelleen.

Huom! Kuvaa napsauttamalla, saat kuvan suurennettuna.