Jouluaattona sain tekstiviestin: ”Ei
tullut edes joulukorttia”, aiheutti minussa jouluoksennusreaktion.
Olin nimittäin päättänyt, että tänä vuonna en lähetä
ensimmäistäkään joulukorttia. Olen eräänlainen sosiaalinen
erakko, kapinallinen ja vastarannankiiski. Inhoan kaikenlaisia
ulkopuolisia paineita ja kaupallisia pakotteita. Mietin, miksi minun
pitäisi lähetellä kerran vuodessa kortteja henkilöille, joita en
koskaan tapaa. Ja sellaisia, joita tapaan joko livenä tai somessa
muutenkin, mahtavatko olla milläänkään, jos nyt tässä
lopullisesti ilmoitan, että minun joulukorttini ovat nyt mennyttä
aikaa. Postikaan ei ole enää sitä, mitä se on ennen ollut. Tärkeä
viestien ja lähetysten välittäjä. Olen jopa itse joutunut
hoitamaan postin virkaa, palauttamalla väärin tulleita lähetyksiä,
joissa on ihan oikea osoite, mutta silti ne ovat ohjautuneet minun
laatikkooni. Maksullista ruohonleikkuuta ja vanhusten ulkoiluttajia
postille sopivaan aikaan! Postilaatikoiden sijoittelua postille
sopivaan paikkaan! Pitäköön tunkkinsa!
Ymmärrän toki henkilöitä, joille
joulukorttien lähettäminen on tärkeä jouluun kuuluva traditio. Ja
onhan kyllä aika kivaa niitä itsekin saada. Pyydän tässä myös
julkisesti anteeksi korttien valmistajilta karkeaa
epäsosiaalisuuttani.
Se, mihin tänä jouluna ajattelin
kortti- ja postimerkkirahat käyttää kiehtoi mieltäni. En oikein
jaksa uskoa rahalahjoitusen perillemenoon, mutta jos itse teen
jotain, mistä pidän ja se osoitetaan oikeaan kohteeseen, niin
mikäpä ettei! Päivälehdestä sain kuulla projektista, jossa
neulotaan Suomen 100-vuotisjuhlavuonna syntyville vauvoille
sinivalkoisia sukkia synnytyssairaaloihin ympäri Suomen.
Käsityöihmisenä hanke on mielestäni osallistumisen arvoinen.
Ilmoitin facebookissa kavereilleni, että mun joulukorttini on nyt
tässä:
Ennen vuoden vaihdetta olen neulonut 9
sukkaparia ja homma jatkuu koko ensi vuoden joulukuun alkuun asti.
Niille rakkaille, jotka eivät ole
sosiaalisessa mediassa viestini ei tietenkään mennyt perille. Kun
joulukortteja alkoi lappaa postilaatikkooni, sain valtavia
tunnontuskia, kun en ollut edes heille lähettänyt joulukorttia. Nyt
täytyy tämä virhe korjata jollakin tavalla. Ehdotuksia!
Minulla oli jo muutamana vuonna ollut
joulunhylkimisreaktio. Joulukortteja lähetin vain ”pakosta ja
painostuksesta” rauhoittaakseni huonoa omaatuntoani. En halunnut
käydä edes kaupoissa, kun kaikki tekopirteät joulurallatukset
ärsyttivät. Vasta, kun muutama vuosi sitten tajusin RaskastaJoulua
-projektin Tulkoon Joulu -esityksen
ajattelin, että jess nyt on joululauluissa särmää. Tykkäsin. Sen
jälkeen olen käynyt kolmessa eri Raskasta Joulua -konsertissa
vuosittain. Ehkä nuo kolme konserttia riittää osaltani, koska minulla on jo
cd- ja dvd-levyjä, joita voin rauhassa katsella ja kuunnella kotona.
Vanhalle henkilölle suurten hallien massa-esitykset eivät ole SE
-juttu. Vaikka tykkään noista kavereista ja heidän musiikistaan,
niin mölyävä katsomo on meikäläiselle vähän liikaa.
Joulukin
alkoi tuntua jälleen ihan siedettävältä, kunhan saan itse valita,
miten sen vietän ja mitä teen ihan vapaaehtoisesti. Yritän löytää
rohkeutta toteuttaa tuota visiotani välittämättä painostuksista.
Joulukortteja en enää lähettele – ehkä. Varaan kuitenkin
itselleni oikeuden yksipuoliseen muutokseen.