tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulukorttitrauma

Jouluaattona sain tekstiviestin: ”Ei tullut edes joulukorttia”, aiheutti minussa jouluoksennusreaktion. Olin nimittäin päättänyt, että tänä vuonna en lähetä ensimmäistäkään joulukorttia. Olen eräänlainen sosiaalinen erakko, kapinallinen ja vastarannankiiski. Inhoan kaikenlaisia ulkopuolisia paineita ja kaupallisia pakotteita. Mietin, miksi minun pitäisi lähetellä kerran vuodessa kortteja henkilöille, joita en koskaan tapaa. Ja sellaisia, joita tapaan joko livenä tai somessa muutenkin, mahtavatko olla milläänkään, jos nyt tässä lopullisesti ilmoitan, että minun joulukorttini ovat nyt mennyttä aikaa. Postikaan ei ole enää sitä, mitä se on ennen ollut. Tärkeä viestien ja lähetysten välittäjä. Olen jopa itse joutunut hoitamaan postin virkaa, palauttamalla väärin tulleita lähetyksiä, joissa on ihan oikea osoite, mutta silti ne ovat ohjautuneet minun laatikkooni. Maksullista ruohonleikkuuta ja vanhusten ulkoiluttajia postille sopivaan aikaan! Postilaatikoiden sijoittelua postille sopivaan paikkaan! Pitäköön tunkkinsa!

Ymmärrän toki henkilöitä, joille joulukorttien lähettäminen on tärkeä jouluun kuuluva traditio. Ja onhan kyllä aika kivaa niitä itsekin saada. Pyydän tässä myös julkisesti anteeksi korttien valmistajilta karkeaa epäsosiaalisuuttani.

Se, mihin tänä jouluna ajattelin kortti- ja postimerkkirahat käyttää kiehtoi mieltäni. En oikein jaksa uskoa rahalahjoitusen perillemenoon, mutta jos itse teen jotain, mistä pidän ja se osoitetaan oikeaan kohteeseen, niin mikäpä ettei! Päivälehdestä sain kuulla projektista, jossa neulotaan Suomen 100-vuotisjuhlavuonna syntyville vauvoille sinivalkoisia sukkia synnytyssairaaloihin ympäri Suomen. Käsityöihmisenä hanke on mielestäni osallistumisen arvoinen. Ilmoitin facebookissa kavereilleni, että mun joulukorttini on nyt tässä:


Ennen vuoden vaihdetta olen neulonut 9 sukkaparia ja homma jatkuu koko ensi vuoden joulukuun alkuun asti.

Niille rakkaille, jotka eivät ole sosiaalisessa mediassa viestini ei tietenkään mennyt perille. Kun joulukortteja alkoi lappaa postilaatikkooni, sain valtavia tunnontuskia, kun en ollut edes heille lähettänyt joulukorttia. Nyt täytyy tämä virhe korjata jollakin tavalla. Ehdotuksia!

Minulla oli jo muutamana vuonna ollut joulunhylkimisreaktio. Joulukortteja lähetin vain ”pakosta ja painostuksesta” rauhoittaakseni huonoa omaatuntoani. En halunnut käydä edes kaupoissa, kun kaikki tekopirteät joulurallatukset ärsyttivät. Vasta, kun muutama vuosi sitten tajusin RaskastaJoulua 
-projektin Tulkoon Joulu -esityksen ajattelin, että jess nyt on joululauluissa särmää. Tykkäsin. Sen jälkeen olen käynyt kolmessa eri Raskasta Joulua -konsertissa vuosittain. Ehkä nuo kolme konserttia riittää osaltani, koska minulla on jo cd- ja dvd-levyjä, joita voin rauhassa katsella ja kuunnella kotona. Vanhalle henkilölle suurten hallien massa-esitykset eivät ole SE -juttu. Vaikka tykkään noista kavereista ja heidän musiikistaan, niin mölyävä katsomo on meikäläiselle vähän liikaa.

Joulukin alkoi tuntua jälleen ihan siedettävältä, kunhan saan itse valita, miten sen vietän ja mitä teen ihan vapaaehtoisesti. Yritän löytää rohkeutta toteuttaa tuota visiotani välittämättä painostuksista. Joulukortteja en enää lähettele – ehkä. Varaan kuitenkin itselleni oikeuden yksipuoliseen muutokseen.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Lukumummin mukavia kohtaamisia

Lukumummin kohtaamiset jatkuivat tasaiseen tahtiin kevätkauden loppuun ja tänä syksynä alkoi uusi kausi. En malta jäädä pois. Lasten kanssa on oikeasti tosi mukavaa.




Kerran eräs 7-vuotias poika, joka oli oppinut lukemaan jo 4-vuotiaana, tuli yllätyksekseni uudelleen lukutuokioon. Aiemmin hän oli kertonut, ettei lukeminen häntä erityisemmin kiinnosta. Etenkin mukaan ottamansa aapinen tuntui tylsältä. Kyselin, kiinnostaisiko häntä esimerkiksi Lasten Kalevala. Pojan silmiin syttyi pilke. Sain valita kirjasta minkä luvun tahansa. Niin hän sitten luki koko luvun: Väinämöinen lyö kirveellä polveensa. Kysyin, tietääkö hän, mitä hurme tarkoittaa. Ei tiennyt, vaan nyt tietää.

Runoa poika ei suostunut lukemaan, mutta suora teksti meni tietenkin kuin vettä vaan.

Vanhassa blogissani Hallittua kaaosta olen kirjoittanut lastenlapsille laulamisestani, Laula, laula lintuseni -postauksessa: Louhi ylistää tyttärelleen Väinön suuruutta. En tiennyt, tuleeko poika enää uudelleen, mutta kaiken varalta tulostin laulun sanat lukumummi-kansiooni. Poika tuli kuin tulikin ja kerroin hänelle, että olen häntä varten tulostanut laulun sanat. Kysyin, haluaako hän, että laulan sen hänelle. Ei halunnut, mutta otti sanat kuitenkin mukaansa.






Soiva Metsä on ollut etenkin pienille musiikkiluokkalaisille mieluista lukemista.

Katselin koulun käytävällä ilmoitustaulua ja vilkaisin sivulleni, kun siinä seisoskeli nuorisoa, 12 vuotiaita. Hymyilin lähinnä olevalle nuorelle neidolle, jolloin hän sanoi: ”Ei saa hymyillä, tulee ryppyjä!” Minä siihen: ”Kuule, tämän ikäisellä PITÄÄ jo olla ryppyjä.” Tyttö katsoi minua pitkään harkiten suoraan silmiin, kosketti kevyesti olkaani ja sanoi: ”Saat hymyillä.”

Eräs 12 vuotias valitsi lukutuokioon mietelauseita-kirjasen. Aivan ihastuttava tyttö. Tyttö osaa lukea todella hyvin, mutta hän ei ymmärrä kaikkien sanojen merkitystä, jolloin keskustelemme ja parhaani mukaan yritän selittää, mitä sanat ja sanonnat merkitsevät. Puhuimme mm unelmista. Tytön unelmana on valmistua lääkäriksi. Keskustelumme sivusi myös ikäämme, jolloin hän kysyi, minkä ikäinen olen. Kun kerroin ikäni, hän oli vilpittömästi hämmästyneen näköinen ja sanoi, että hän luuli minun olevan n. 50 vuotias. Olin aika otettu, vaikka ymmärrän kyllä, että 12 vuotiaasta jo kaksikymppinenkin on aika vanha ja viisikymppinen tietenkin toooosi vanha. Vaan on se mukavaa saada myönteistä huomiota ja palautetta – vanhanakin.


perjantai 25. marraskuuta 2016

Näkyväksi neulottu

Mistä Kerava on ollut tunnettu? Vihreistä karvanopista? No ehkä, mutta viime kesänä uutiskynnyksen ylitti Our Pink House.

Keravan taidemuseo Sinkassa oli tänään näyttelyn avajaiset, jota täydellä syyllä voi kutsua käsityötaiteen ylistykseksi. Näkyväksi neulottu -näyttely on auki yleisölle 26.11.2016 – 5.3.2017. Suosittelen lämpimästi! 

Otin kuvia mielettömästi, koska minusta jokainen taideteos oli kuvaamisen arvoinen. Suoraan sanoen olen ihan täpinöissäni ja kuvat latautuvat niin hitaasti. Malttia nyt! Haluaisin, että pääsette heti jakamaan tämän taidekokemuksen. Tässä muutama kuva maistiaiseksi:

Liisa Hietasen Veijo istui tyynenä huomioliiveissään lukemassa. Mitä, ihmettelin. Piti ihan läheltä mennä tutkimaan.




Kaija Papu P1541. Virkattu poliisiauto, kolme vuotta kiinteitä silmukoita, lankoja 20 kg.


Sanni Weckman'in Hillevi, pysähdytti. Taiteilija on syntynyt samana vuonna kuin ensimmäinen lapsenlapseni. Taiteilija ”oli suunnitellut yhteisen ryijyn tekoa Hillevi-mummonsa kanssa, mutta mummo kuoli yllättäen lyhyen sairauden murtamana. Yhteinen projekti jäi aloittamatta, kangaspuut kokoamatta ja neuvot saamatta. Weckmanin mummoa esittävän kuvakudoksen toteutus muistuttaa räsymaton kutomista. Siinä arkinen saa ansaitsemansa arvokkuuden, vanhat lakanat ja vaatteet uuden elämän.”


Elina Juopperin Perintö-teos. Teos rakentuu lahjoitetuista ja kirpputoreilta ostetuista raanuista. Juopperi pinoaa raanuja, kunnes teoksen oikeat mitat ja kuution muoto on saavutettu.

Kohtauksia Olek'in (Our Pink House'n taiteilija) filmistä Olek In The Blink of An Eye






Melek Mazicin tädit opettivat tytölle kirjonnan, jotta tämä oppisi olemaan hiljaa ja keskittymään johonkin. "Maalausta ja kirjontaa yhdistävillä teoksillaan hän haluaa kunnioittaa niitä tuntemattomiksi jääneitä naisia, jotka monissa kulttuureissa ovat tehneet kirjontatöitä."


Yksityiskohtia Melek Mazicin kirjontatöistä



Sanna Majander, Musta kuu

Yksityiskohta Sanna Majanderin Mustasta kuusta

Hauska kohtaus avajaisnäyttelyssä, Liisa Hietasen Veli, malli ja teos yhteispotretissa


Menkää! Kannattaa mennä.

Anelmaiset prinsessalle

En todellakaan ole mitään prinsessatyyppiä, en ole koskaan ollut. Jotenkin vain tällä kertaa halusin kokeilla jotain täysin poikkeavaa, kun itselleni päätin neuloa omat Anelmaiset. Langatkin jo olivat valmiina, ne vaaleanpunaiset edellisestä postauksesta.

Ensimmäisestä kokeilusta ei tullut aivan sellaista kuin olin mielessäni ajatellut. Tummanharmaan ja sammalenvihreän sekoitus vaaleanpunaisen kanssa oli mielestäni liian tumma. En viitsinyt purkaa ensimmäistä sukkaa, vaan ajattelin kokeilla toiseen sukkaan tumman langan vaihtamista vaaleanharmaaksi. Nyt alkoi tuntua sukka omalta, juuri sellaiselta, mitä olin ajatellut.

Tein kuitenkin kummatkin sukat valmiiksi ja ajattelin, että kyllä ne tummemmat jollekin kelpaavat. Sopiva uhri löytyikin. Ollaan Esikoisen anopin eli Vävykullan äidin kanssa taitettu monta yhteistä matkaa. Sopivassa tilanteessa kysyin häneltä, mitä mieltä hän oli sukista. Koska tuntui niistä pitävän ajattelin, että nepä voisivat olla ihan kiva synttäri- ja joululahja, kun en ole kovin usein häntä lahjuksilla ole muistanut.



Lahjasukat matkakumppanille

Ekat itse neulotut omat Anelmaiset


Seuraavalla reissulla reipäistään. Mummelit prinsessasukissa!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Anelmaiset

Vasemmalla ostetut ja kolme seuraavaa itse neulotut Anelmaiset. Kukat kuuluvat jalan ulkoreunalle, mutta kuvausta varten puolet sukista on "väärässä" jalassa, koska jalkamalleja ei ollut riittävästi :)
Kaikki alkoi siitä, kun kävin alkukesästä Keravan Käsintaitajien näyttelyssä. Katseeni juuttui kuvioneuleisiin polvisukkiin. Aika kivat, ajattelin. Yleensä en osta villasukkia, koska teen niitä itse mielelläni. Menin jo ulos, mutta palasin takaisin ja niinpä ensimmäiset Anelmaiseni päätyivät kassiini. Hinta oli mielestäni erittäin kohtuullinen suuritöisille sukille, vain 35 €! Sukat tuntuivat jalassa mukavilta ja niinpä aloin ottaa selvää, mistä löytyisi ohje näihin sukkiin. Arvasin, että naisvaltaisessa tyttärieni perheissä sukille saattaisi olla kysyntää. Kun vielä löysin sivuston, jossa Anelmaisia myytiin ja hinta oli 100 €, tiesin tehneeni tosi edullisen hankinnan.

Löysin facebookista sukkaneuloosista kärsivän ryhmän: Voihan villasukka. Sinne hakemus ja kohta löysinkin toinen toistaan ihanampia sukkamalleja ja sokerina Anelma Kervisin suunnitteleman polvisukkamallin eli lyhyesti Anelmaiset.

Kamalan vaarallinen ryhmä tuo Voihan villasukka, koska mallin löydettyäni, ennestään valtava lankakokoelmani sai täydennystä kaupassa käynnin jälkeen. Ostin 7-veljestä sukkalankoja enemmän kuin ”laki sallii” ja Novitan Sukkalehden, jossa ohje noihin polvisukkiin. Langat piti saada nopeasti, koska edessä oli lähtö mökille, jossa ihmisellä saattaisi sateisina päivinä olla mukavana ajanvietteenä käsityö.


Kaikki alkoi näistä ostosukista, sitten oli vuorossa langat...

... ja sukkalehti malleineen

Ensimmäiset Anelmaiset ja sen väriyhdistelmät

Tässä ensimmäinen kesäkäsityö valmistumaisillaan

Kakkonen valitsi nämä värit

Työ tekijäänsä neuvoo. Ensimmäisten sukkien nurja puoli. Aikamoinen päätteleminen langanpätkissä. Voihan Villasukka-ryhmässä neuvottiin päättelemään kuviolangat jo neuloessa. Hyvä ohje oli se.

Esittelin sukkaani ja lankamalleja jälkipolvilleni. Jokainen sai valita tai ehdottaa mieleisintä väriyhdistelmää. Jopa Vitonen, joka on 9 v. poikalapsi halusi itselleen polvisukat. Tosin niihin ei tule pitsiraitaa eikä kukkia. Kukkia ei aluksi kukaan pitänyt välttämättömänä, mutta kun olin väkertänyt yhden ja laittanut sen näytille, halusivat sitten kuitenkin. Kaikken eniten Ykkönen oli ehdottomasti sitä mieltä, ettei kukkia. Lopulta asiaa harkittuaan hänelle ei omaan persoonalliseen tapaan riittänytkään yksi kukka, vaan niitä piti laittaa kolme.


Esikoisen sukat ja mallilangat

Ykkösen sukat vaiheessa väriyhdistelmineen

Ykkösen ja Kuopukset sukat

Kuopuksen sukkien lankakerät

Yhtään kukkaa Ykkönen ei halunnut ensiksi, mutta....

...asiaa harkittuaan, halusikin kolme kukkaa, koska yksi olisi aivan tylsä :)

Ostosukat. Oikealla puolella minun ensimmäiset, jotka lapsuuden ystävä halusi itselleen

Kahdet ylimmäiset ostosukat ja alimmainen Neloselle valmistumassa
Nämä ostosukat jäivät minulle

Kolmosen  sukka

Nelosen sukka

Seitsemännet eli poikasukat valmistumassa. Ei nilkan pitsiraitaa, eikä kukkia!

Prinsessasukan langat odottavat vuoroaan sitten joskus.

Värien valitseminen työhön onkin ehkä kaikkein vaikeinta. Usein kivalta näyttävä lanka ei olekaan yhdisteltynä sellainen kuin on kuvitellut. Ja taas toisaalta kamalan väriset lankayhdistelmät näyttävätkin yllättäen tosi hauskoilta.

Jouduin vielä ostamaan kahdet Anelmaiset Keravan Käsintaitajien myymälästä, koska lapsuudenystäväni halusi sellaiset itselleen ja toiset kaverilleen synttärilahjaksi. Itse en millään halunnut enää ottaa lisätilauksia, koska seitsemien Anelmaisten neulominen tuntui jo kohtalaiselta urakalta. Itsellänäkin on ostosukat, mutta suunnitelmissa on tehdä vielä yhdet eli kahdeksannet itselleni. Lankakin on jo ostettu. Se on prinsessamallia, jota kukaan jälkipolvista ei halunnut, mutta pelkään pahoin, että sekin tekisi kauppansa, kunhan saan sukat aikaiseksi – sitten joskus.

Näitä on tosi kiva neuloa. Millään ei malttaisi lopettaa, kun on alkuun päässyt. Heinäkuun 9. aloitin ensimmäisten Anelmaisten neulomisen ja nyt lokakuun aikana on määrä valmistua seitsemännet, eli Vitosen poikasukat.


sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Käsityömatka Gotlantiin 10.8. - 14.8.2016 5.

4. matkapäivä ja sunnuntaina kotimatkalle

Lauantaina oli vielä mahdollisuus tutustua Visbyn kaupunkiin ja Keskiaikamarkkinoihin. Halukkaat osallistuivat kivenhionnan kurssille. Pieneen tilaan mahtui vain 6 henkilöä, joten ajattelin ottaa rennosti kiertelemällä siellä, minne nenä näytti.


Vanhan kaupungin viehättäviä taloja

Betoniporsaat ovat lampaita

Kiertely pienoisjunalla kaupungin muurien ulkopuolella


Kiipesimme muurin torniin ihailemaan maisemia

Markkina-alueen hyörinää oli mukava seurata myös tornista


Tornista oli hulppeat näkymät

Valtava omenapuu täynnä omenia

Kadun varrella oli mahdollisuus köllötellä riippukeinussa


Kaupunkikierros pienoisjunalla tuntui ihan mukavalta ajanvietteeltä. Kiertelyä kaupungin kaupoissa ja takaisin markkina-alueelle. Kiipesimme muuritorniin, josta oli hulppeat näkymät. Koskaan en ole nähnyt noin isoa omenapuuta, joka oli täynnä hedelmiä

Kotimatkalla rantatiellä oli puiden väliin viritetty riippukeinuja, joissa riitti köllöttelijöitä.

Yhteinen illallinen oli varattu pienen kävelymatkan päähän hotellistamme.


Suolainen alkupala, lohi-juustokakku

Pääruoka lammasta, paahdettuja juureksia, vuohenjuusto-perunakakku

Jälkiruoka, pannacotta, vadelmavaahtoa ja pähkinäkakku

Kotimatkalla ihailimme ihastuttavia pilvimuodostelmia



Sunnuntaina olimme vielä ihan pilvessä. Hienoja muodostelmia! Kivoja muistoja. Matkakavereille kiitokset!